Luottamuksellisuus on sana, jota käytetään oikeudellisissa yhteyksissä, mutta sen merkityssisältö on laajempi. Lainsäädännössä luottamuksellisia tietoja turvataan salassapitosäännöksin, ja velvollisuuden rikkominen on yleensä myös rangaistava teko. Joissakin ammateissa luottamuksellisuus on kaiken ammatillisen toiminnan yleinen perusta, mutta vain tiedotusvälineiden toimittajien kohdalla lainsäätäjä on tyytynyt siihen, että salassapidon noudattamisen yleiseksi tehosteeksi riittää itsesääntely.
Varsinkin yritysten välisissä sopimuksissa on tavallista sopia ”luottamuksellisen tiedon” salassapidosta. Se yleensä myös määritellään mainitsemalla esimerkkejä, kuten liikesalaisuudet ja sellainen muu tieto, joka pitää luottamukselliseksi ymmärtää. Näin salassapitovelvollisuuden alasta voi tulla laajempi kuin mitä seuraisi vain liikesalaisuuksia suojaavasta lainsäädännöstä.
Luottamuksellisuus ei ole ensisijaisesti oikeudellinen käsite, vaan sen merkityssisältö on laajempi. Yksinkertaistettuna voidaan sanoa, että luottamuksellisessa liike- tai henkilösuhteessa tiedon kertoja luottaa vastaanottajan ymmärtävän vaitioloa koskevan odotuksen ja sen, ettei tietoa pidä käyttää kertojan etujen vastaisesti. Luottamuksellisuudesta saatetaan myös huomauttaa, mutta usein vastaanottaja ymmärtää sen muutenkin.
Myös tapauksissa, joissa luottamuksellisuus ei perustu lakiin tai sopimukseen, tiedon vastaanottaja yleensä kunnioittaa luottamuksellisuutta. Henkilölle tai yhteisölle, joka tässä suhteessa menettelee toisin, ei tule oikeudellisia seuraamuksia, mutta myöhempi uskottavuus muissa luottamuksellisiksi toivottavissa tilanteissa kärsii. Luottamuksen voi pettää, mutta vain kerran.
Liikesalaisuuslaissa (595/2018) sana luottamuksellisuus on liitetty myös lakiperusteiseen salassapitovelvollisuuteen. Lain 4.2 §:n 3 kohdan mukaan liikesalaisuuksiin liittyy salassapitovelvollisuus ja oikeudettoman käyttämisen kielto, jos tiedot on saatu luottamuksellisessa liikesuhteessa. Tällöin luottamuksellisuudesta on joko sovittu erikseen tai sitä koskeva velvoite on syntynyt olosuhteiden perusteella muuten.
Työsopimuslain (55/2001) 3:4:ssä on säädetty työnantajan liikesalaisuuksien suojasta. Lisäksi työntekijään sovelletaan rikoslain (39/1889) 30:5:n mukaista rangaistusvastuuta yrityssalaisuuden rikkomisesta. Siltä osin kuin salassapitoa odotetaan muiden tietojen kuin liikesalaisuuksien osalta, työntekijää sitoo myös yleinen lojaliteettivelvollisuus. Laki antaa laajan suojan, mutta usein sitä täydennetään sopimuksin.
Kun liikesalaisuuslaki vuonna 2018 säädettiin, siihen otettiin kokonaan uutena se, että yritysten välisissä suhteissa lakisääteinen suoja liikesalaisuuksista syntyy jo suoraan liikesuhteen luottamuksellisuudesta. Erillinen sopimus ei ole siis välttämätön. Lisäksi rikoslain 30:5:ssä on ollut jo entuudestaan säädetty rangaistavaksi se, että henkilö oikeudettomasti käyttää luottamuksellisessa liikesuhteessa saatua liikesalaisuutta tai ilmaisee sen.
Useat liikesuhteet ovat kansainvälisiä, mikä korostaa erillisen salassapitosopimuksen merkitystä. Suomen lainsäädäntö (varsinkaan rikoslaki) ei nimittäin tule välttämättä sovellettavaksi jossakin muussa maassa toteutettuun liikesalaisuuden loukkaukseen.
Esimerkiksi asianajajilla ja lääkäreillä luottamuksellisuus on kaiken ammatillisen toiminnan perusta. Jokaisen tulee voida oikeudellisessa asiassa kääntyä asianajajan puoleen ilman huolta siitä, että asianajaja vuotaa tiedot ulkopuoliselle. Sama lähtökohta koskee potilaan odotusta lääkärin suhteen. Sekä asianajajakunta että lääkärikunta ovat olleet tarkkoina sen suhteen, ettei lainsäätäjä perusteettomasti kavenna asianajosalaisuuden alaa tai potilastietojen suojaa.
Huolimatta näiden ammattialojen pitkästä perinteestä salassapidon noudattamisessa lainsäätäjä on katsonut tarpeelliseksi varmistaa salassapidon nimenomaisilla säännöksillä ja myös säätämällä salassapidon loukkaamisen RL 38:1:n mukaisena salassapitorikoksena rangaistavaksi.
Tiedotusvälineiden toimittajat voivat saada tietoja, joiden suhteen kertojalla on erityinen intressi, ettei hän paljastu tietolähteenä. Tämä koskee etenkin tutkivaa journalismia ja erilaisten väärinkäytösten paljastamista olosuhteissa, joissa tietojen kertoja itse saattaa syyllistyä oman salassapitovelvollisuutensa rikkomiseen.
Tästä huolimatta sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annettu laki (460/2003, sananvapauslaki) ei sisällä säännöstä toimittajan salassapitovelvollisuudesta suhteessa tietolähteeseen. Vaitiolo perustuu sen sijaan Journalistin ohjeisiin, joita sovelletaan niihin erikseen sitoutuneiden tiedotusvälineiden toiminnassa. Jos toimittaja lupaa lähdesuojan mutta ei pidä lupaustaan, hän rikkoo vain Journalistin ohjeita.
Sananvapauslaissa on silti säännös vaikenemisesta: lain 16 §:n mukaisesti yleisön saataville toimitetun viestin laatijalla sekä julkaisijalla ja ohjelmatoiminnan harjoittajalla on oikeus olla ilmaisematta, kuka on antanut viestin sisältämät tiedot. Lähdesuoja pätee myös oikeudenkäynnissä ja rikosasian esitutkinnassa. Viimeksi mainitussa se on erityisen vahva, mahdollisimman laajan sananvapauden turvaamiseksi demokraattisessa yhteiskunnassa.
Vaikka toimittajilla ei ole lähdesuojan alaisista tiedoista lakisääteistä salassapitovelvollisuutta, tämä ei ole johtanut siihen, että lähdesuojasta lipsuttaisiin. Päinvastoin toimittajilla on tapana vedota lähdesuojaan niin pitkälle kuin se vain on mahdollista. Tarvetta säätää toimittajille salassapitovelvollisuus myös laissa ei ole siten ilmennyt – toimittajien työssä kun toteutuu luottamuksellisuuden odotus jo ammattitoiminnan yleisten lainalaisuuksien pohjalta.
Tosin myös toimittajia voi koskea joidenkin erityisten tietojen suhteen lakisääteinen ja myös rangaistusuhalla tehostettu salassapitovelvollisuus. Liikesalaisuudet, sisäpiirintiedot ja turvallisuussalaisuudet säilyvät salassa pidettävinä myös kolmannen henkilön haltuun päädyttyään. Tämä on kuitenkin eri näkökulma kuin lähdesuojaa koskeva sääntely.
